Lääkekaappi

Koska rotat ovat vikkeliä ja eläväisiä eläimiä, välillä saattaa sattua pieniä, ja joskus hieman isompiakin haavereita. Näitä tilanteita varten kannattaa varustautua jo etukäteen varaamalla lemmikkejä varten ihan oman nurkan lääkekaapin syövereistä.

Sakset

Tylppäkärkiset, ohutteräiset sakset, joita tarvitaan kynsien lyhentämisen lisäksi esimerkiksi ideaalisiteen leikkaamiseen rullasta tai rotan päältä, sekä karvan leikkaamiseen haavan ympäriltä, mikäli eläin on satuttanut itsensä hankalasta kohdasta.

Rasvaa

Rotan terveydenhoitoon kuuluu säännöllinen häntien rasvaus. Hyvänä häntärasvana toimii ihan tavallinen ihmisten perusvoide, mielellään hajustamaton ja allergikoille tarkoitettu. Rasvaaminen ennaltaehkäisee mm. lämpöhalvausta. Tujumpaan hätään sopii esimerkiksi Tummeli, itse käytämme hoitovoidetta, mutta myös lypsyvoide on erinomaista. Myös koirien tassusalva on hyvä ensiapu erittäin kuivalle hännälle.

Desinfiointiaine

Desinfiointiaineeksi käy mikä tahansa ihmisille tarkoitettu desinfiointiaine. Suosituimmaksi meidän perheessämme on kuitenkin noussut Betadine®, joka ei kirvele, ja sen vaikutus kestää jonkin aikaa puhdistuksen loputtua. Positiivisena koemme myös sen jodille tyypillisen värin, jonka ansiosta on helppo nähdä, menikö aine haavaan asti vai tuhriintuiko se kaikki turkkiin.

Pumpulia ja pumpulipuikkoja

Pumpulin avulla desinfiointiaine on helppo levittää oikeaan kohtaan sotkematta omia sormia. Pumpulipuikot ovat käteviä pienemmille alueille, kuten pienien haavojen puhdistamiseen tai vaikeisiin kohteisiin, kuten silmiin.

Pieniä ruiskuja

Rotalle lääkkeet määrätään usein suun kautta annettavina liuoksina. Tällöin lääke on helpoiten mitattavissa pienellä ruiskulla, laitettiinpa se sitten suoraan suuhun tai herkkuruokaan. Pienet ruiskut ovat myös käteviä paiseiden puhdistuksessa.

Tabletinpuolittaja

Tabletinpuolittajia myydään apteekeissa. Niiden funktio on nimensä mukaisesti jakaa tabletti mahdollisimman tasaisesti kahteen osaan. Korvaamaton apuväline tablettikuureille, joissa annostus on esim. 1/32 tablettia kahdesti päivässä.

Sukkia

Kuulostaa hullulta, mutta sukka voi olla yllättävän kätevä kun rotta täytyy saada pysymään paikoillaan esimerkiksi lääkitessä. Konservatiivisempi käyttötapa sukalle on pitämässä sidoksia paikoillaan kun siimahännälle on tehty leikkaus vartalon alueelle.

Pinsetit

Pinsetit ovat tärkeät vierasesineiden poistoissa ja muissa tarkkuutta vaativissa pikkuoperaatioissa. Parhaat pinsetit ovat ruostumatonta terästä, ja niissä on tylppä tarttumapää.

Sivuleikkurit

Uskomatonta, mutta totta, pienet nököhampaiset ystävämme onnistuvat saamaan itsensä kiipeliin mitä kummallisimpiin paikkoihin. Hätätapauskia varten on hyvä varata sivuleikkurit, joilla saa tarvittaessa napsaistua poikki pinnan tai pari rotan irrottamiseksi.