Mykoplasman aiheuttamat hengitystietulehdukset hiirillä ja rotilla

- Artikkelin on kirjoittanut Miia Dyster -

Lyhyt kuvaus

Yleisimmin hengitystieinfektioita hiirillä ja rotilla aiheuttaa Mycoplasma Pulmonis (josta tässä käytetään lyhennettä M.P.). Muilla eläimillä (myös ihmisellä) on omat mykoplasmoosinsa, jotka eivät ole haitallisia muille lajeille. Hiiret ja rotat saattavat kuitenkin tartuttaa toisensa, ts. M.P. voi aiheuttaa oireita kummallekin lajille; kun taas M.P. ei tartu esim. kaniin tai ihmiseen.

Tyypillisiä oireita ovat kuume, nenä- ja silmävuoto, aivastelu, niiskutus, vaikeutunut ja äänekäs hengitys sekä yleiskunnon heikentyminen. Oireet voidaan saada kuriin antibioottihoidolla, mutta niiden uusiminen on erittäin yleistä. Lemmikkikesyrottakannasta lähes 100% kantaa M.P.-taudinaiheuttajaa, mutta kaikki yksilöt eivät saa koskaan oireita. Taudin puhkeamiselle altistavia tekijöitä ovat mm. vierasta M.P.-kantaa kantavan eläimen tuominen samoihin tiloihin, stressi, veto, heikko ja yksipuolinen ruokinta, likainen ja/tai pölyinen asuinympäristö, tupakansavu, pakokaasut sekä muun sairauden/ korkean iän takia heikentynyt yleiskunto ja vastustuskyky.


Mikrobiologinen tutkimus

Mycoplasma Pulmonista on tutkittu varsin runsaasti, ovathan rotat ja hiiret tyypillisimpiä koe-eläimiä. Laboratorio-oloissa on kehitetty M.P.-vapaita rotta- ja hiirikantoja sekä myöskin tehokkaita lääkkeitä M.P:ta vastaan. Näiden "puhtaiden" eläinten tuominen pois steriileistä laboratorio-olosuhteista kuitenkin sairastuttaisi ne välittömästi, ja noita tehokkaita lääkkeitä ei ole saatu eikä varmasti tulla koskaan saamaankaan kaupalliseen levitykseen eli lemmikkirottien omistajien ulottuville.

M.P.:lla itsellään ei ole soluseinää ja se on hyvin herkkä kuivumiselle, kuumuudelle, desinfiointiaineille jne, eikä se säily kauaa elossa kehon ulkopuolella. Rotat ja hiiret infektoituvat hengitysteiden mykoplasmalla joko synnytyksessä (mikäli emolla on vaginaalinen infektio), tai hengittämällä sisäänsä infektiosumutteita myöhemmin elämässään. Sisäänhengityksen jälkeen organismi yrittää siirrostaa hengitysteiden pinnat kiinnittymällä solukalvoon. Jos se ei onnistu siinä, se ei voi muodostaa pesäkkeitä. Mitä pienempi infektio-organismien määrä on, sitä kauemmin kestää isäntäeläimen (rotan tai hiiren) oireiden kehittyminen. (Razin & Barile 1985)

Ne M.P. organismit, jotka onnistuvat kasvamaan, tuottavat vetyperoksiidia (joka vaurioittaa paikallisesti kudosta) sekä mitogeeniä (joka kiihdyttää keuhkojen imukudosten kasvua). Mitogeeni on kemiallinen yhdiste, joka stimuloi soluja jakautumaan. Tässä tapauksessa mitogeeni tekee työtä kehkoputkiin liittyvässä imukudoksessa (joka tuottaa imusoluja) sekä valkosoluissa (jotka tuottavat vasta-aineita). Organismi aiheuttaa toisin sanoen kroonisen tulehduksellisen reaktion keuhkoissa. (Razin & Barile 1985)

Sairauden eteneminen

M.P. ei aiheuta oireita alle 3kk vanhoissa eläimissä. Jos tätä nuorempi rotta/ hiiri sairastuu hengitystieinfektioon, kyseessä ei ole mykoplasma vaan mitä todennäköisimmin virus (Sendai, SDAV). Mykoplasmasairaus alkaa oireilla vasta siinä vaiheessa, kun infektio on kehittynyt jo jonkin aikaa ja huomattavia kudosmuutoksia on ehtinyt syntyä.

Useimmilla sairastuneilla rotilla on ylempien hengitysteiden krooninen tulehdus, ja ilman hoitoakin sen oireena on lähinnä flunssaoireita, nuhaa ja äänekäs, krohiseva hengitys. Poskiontelotulehdukset ja keskikorvantulehdukset ovat myös mahdollisia. Ylempien hengitysteiden tulehduksesta kärsivän rotan yleiskunto ja ruokahalu ovat vielä kohtalaisen hyvät. Alempien hengitysteiden tulehdus on vakavampaa, siihen voi liittyä useita tauteja keuhkoputkentulehduksesta keuhkokuumeeseen. Infektio itsessään johtaa hyvin harvoin kuolemaan, mutta tuntemattomasta syystä niiden elimistö ei yleensä pääse siitä eroon. Rottien sairaus ei yleensä kehity yhtä pahaksi kuin hiirten. Rotilla tietyntyyppinen valkosolu (keuhkorakkulamakrofaagi) puhdistaa bakteerit hyvin nopeasti keuhkorakkuloista. Hiirillä vastaavaa ei tapahdu. Muut samanaikaiset infektiot ja heikko häkkihygienia (korkea ilman ammoniakkipitoisuus) huonontavat tilaa entisestään. (Nicholls &co 1992)

Tukihoito ja ennaltaehkäisy

On yleisessä tiedossa, että toiset suvut ovat vastustuskyvyttömämpiä kuin toiset. Aktiiviharrastajien eläimet ovat kuitenkin yleensä terveimpiä; tähän on useitakin syitä. Näyttelyissä oireilevat eläimet hylätään jo sisääntulotarkastuksessa, eikä huonon vastustuskyvyn omaavia eläimiä/ sukuja käytetä jalostukseen. Valikoivalla jalostuksella saadaan aikaan "leppeämpi" mykoplasmakanta ja paremman vastustuskyvyn omaava eläinkanta.

Kaupallisessa "kasvatuksessa" laaduntarkkailu on usein heikompaa, keskenään paritettavien yksilöiden jalostuskelpoisuus on varsin usein niin ja näin, sisäsiitosaste erittäin suuri ja tavoitteena on ennemminkin saada aikaiseksi PALJON jälkeläisiä myyntiin kuin TASOKKAITA ja TERVEITÄ poikasia.

Lääkitys

On ensiarvoisen tärkeää viedä sairastunut eläin jyrsijöiden hoitoon perehtyneen eläinlääkärin vastaanotolle ja noudattaa tarkasti eläinlääkärin antamia hoito- ja lääkintäohjeita.

Lääketeollisuus kehittyy koko ajan, ja markkinoille tulee jatkuvasti uusia lääkkeitä. Eri lääketehtailla on samoja vaikuttavia aineita sisältäviä, eri tuotenimillä myytäviä lääkkeitä, siksikään ei kannata ihmetellä, jos eri eläinlääkärit määräävät samanlaiselta vaikuttavaan sairauteen eri nimisiä lääkevalmisteita. Lääkekuurit tulee aina ehdottomasti antaa loppuun asti, vaikka oireet tuntusivatkin katoavan ennen kuurin loppumista.

Edes eläinlääkäri ei voi varmuudella diagnosoida M.P.:a silmämääräisellä tutkimuksella, vaan M.P.-taudinaiheuttajan eristämiseksi ja varman diagnoosin tekemiseksi tarvitaan muita keinoja. M.P.-vasta-ainemääritys on vain varsin hankalaa tehdä elävälle rotalle, omistajan niin halutessa asia voidaan tutkia eläimen kuoltua patologisen tutkimuksen yhteydessä. Tämä on mielekästä silloin, jos sairastuneen eläimen kanssa samoissa tiloissa asuvien, muiden rottien lääkitystä halutaan täsmentää.

Kirjallisuutta

Mycoplasma Pulmoniksesta löytyy kirjallisuutta varsin runsaasti eri kielillä; siitä on jatkuvasti uutta tietoa eläinlääketieteellisissä julkaisuissa, siitä on tehty kymmeniä väitöskirjoja ja satoja tutkimuksia.

Lähteinä käytetty mikrobiologi Ann Storeyn julkaisemaa kirjoitusta Mycoplasma Pulmoniksesta sekä lukuisia tutkimuksia ja artikkeleita aiheesta.

© Miia Dyster