Vanhuus ja kuolema

Vanhan miehen viisas katseLemmikin vanhuus yllättää kaikki, etenkin kesyrotan omistajan, jonka kohdalle sen juuri äsken pentuna vilistäneen eläimen vanhentuminen tulee salakavalan nopeasti. Tarkkaa ikää en voi vanhuudelle asettaa, sillä eri yksilöt vanhenevat eri vauhtia. Joku on jo vuoden ikäisenä täyttä mummo- tai vaariainesta, ja toinen, kaksikin vuotta täyttänyt, vanhalla iällään kiertää vielä näyttelyitä. Suomen Kesyrottayhdistyksen asettama veteraanin raja näyttelyihin on 20 kuukautta. Sen, ja rotan keskimääräisen eliniän (noin kaksi vuotta) huomioon ottaen on aiheellista muistuttaa teitä ottamaan kaikki irti ajastanne rakkaidenne kanssa !

Vanhuuden vaivoja

Vanha rotta -, ihan kuin vanha ihminenkin - hidastuu liikkeissään, ja sen koko olemus ikäänkuin painuu kasaan. Turkki ohenee ja menettää kiiltoaan. Silmät saattavat himmentyä. Lihaskunto ei ole enää entisensä, ja etenkin takajalkojen käyttö voi tulla työläämmäksi. Vanha rotta lihoo monesti, sillä se ei enää kuluta energiaa niin paljon sinkoilemiseen kuin pienempänä. Myös hampaat on syytä ottaa viikottaiseen tarkasteluun, sillä ne saattavat vähentyneestä pureskelun määrästä ja leukalihasten heikentymisestä johtuen kasvaa pitkiksi, vaikkei rotalla olisi mitään ongelmaa niiden kanssa aiemmin ollut.

Vanhuus tuo myös usein mukanaan sairauksia. Heikentynyt vastustuskyky altistaa erilaisille tartunnoille, eikä pienistä infektioista parantuminen ole enää yhtä nopeaa kuin aiemmin. Sisäelimet, kuten sydän, keuhkot ja munuaiset ovat jo rasittuneet pitkästä työrupeamastaan, ja heikkenevät. Myös kasvaimet liittyvät usein vanhan rotan elämään.

Vanhan rotan hoito

Vanha rotta on usein juuri se sylilemmikki jota olet aina toivonut. Se jaksaa viimeinkin istua paijattavana ja palluteltavana loputtomalta tuntuvia aikoja. Varsinkin urosrotat makaavat paikallaan ja kuuntelevat jutusteluasi hampaitaan naksutellen ja silmiään pullistellen.

Ruokinta

Vanhuksen ruokintaan on kiinnitettävä huomiota vielä tarkemmin kuin yleensä. Koska rotta liikkuu vanhemmiten vähemmän, se myös kuluttaa energiaa vähemmän, ja jos sen ruokavaliota ei säädetä energiankulutukseen sopivaksi, rotta armotta lihoo. Pieni pyöreys ei ole ketään koskaan haitannut, mutta ylilihomista on terveyssyistä syytä välttää. Ruokaa on helppo keventää lisäämällä tuoreiden kasvisten ja vihannesten määrää. Vähennä epäterveellisten herkkujen määrä puoleen tai sen alle.

Ympäristö

Vaikka vanhukset pitävät siitä, ettei niiden ympäristössä tapahdu dramaattisia muutoksia, on muutama perussääntö kuitenkin hyvä pitää mielessä. Koska rotan lihaksisto ja tasapaino ei ole enää entisensä, sen on syytä muuttaa matalampaan häkkiin asumaan. Rotta voi vahingossa pudota tasolta, jolla se nuoruuden vuosinaan olisi pysynyt vaikka ylösalaisin. Ruokakuppeja on syytä asettaa myös häkin pohjalle, ja on katsottava, että vanhus yltää juomaan kunnolla.

Ikuinen uni

- tulossa -