Varusteet

Ennen varsinaisen eläimen hankkimista kannattaa sille hankkia hyödyllisiä varusteita. Varusteita voi toki ostaa myöhemmin lisää, mutta olen tässä pyrkinyt listaamaan hieman tavaroita, jotka olisi hyvä hankkia heti alussa. Varusteita voi hankkia uutena eläinkaupoista ja joistakin suuremmista kaupoista. Hintataso uusille tarvikkeille vaihtelee suuresti, ja ennen kuin ryntäät ostamaan ensimmäistä vastaantulevaa tavaraa kannattaakin tehdä hieman hintavertailua, jotta lemmikin perustarpeisiin ei onnistu polttamaan puolta omaisuuttaan. Käytettyjä tavaroita voi ostaa lehti- tai netti-ilmoituksilla tai tutunkaupoilla. Käytetyt tavarat kannattaa pestä huolellisesti, jottei mitään ongelmia synny uusilla omistajilla.

Asunto

Ensimmäinen tarpeellinen varuste uusille rotille hankittavaksi on tietysti asunto. Yleisimmin asuntona käytetään joko häkkiä tai terraariota. Häkin hyvinä puolina ovat esimerkiksi hyvä ilmanvaihto ja sisustusmahdollisuudet. Rotat tykkäävät tunkea kuonoaan kaltereiden läpi ja haistella ympäristössä leijuvia tuoksuja. Häkin pinnoissa on myös helppo kiipeillä. Häkki on kevyempi kuin terraario, joten sen voi tarvittaessa kantaa suihkun alle pestäväksi. Terraariossa lämpötila pysyy aika lailla vakiona, ja veto on minimaalista. Purut eivät terraariosta lentele ulos, ja rottia voi lasin läpi tiirailla ilman häiritseviä kaltereita.

Erityisen tärkeää asunnossa on se, että tilaa on tarpeeksi. Pinta-alaa tulisi rotilla olla vähintään
0,24 m2 kahta rottaa kohden ja 0,06 m2 lisää kolmannelle, neljännelle jne. rotalle. Tämä tarkoittaa sitä, että sopiva pinta-ala kahden rotan häkissä olisi esimerkiksi 60 X 40 cm. Lisäpinta-ala rottaa kohtaa olisi esimerkiksi 20x30 cm. Varsinkin naarasrotat pitävät kiipeilemisestä, ja tilaa pitäisikin olla ainakin kahden kerroksen verran. Tämä tarkoittaa sitä, että asunnon korkeuden tulisi olla vähintään 50 cm. Kannattaa kuitenkin hankkia suurin mahdollinen häkki, johon sinulla on varaa ja tilaa. Monet kompastuvat ostamaan liian pienen häkin, ja joutuvat muutamaa kuukautta myöhemmin hankkimaan suuremman.

Hyvä häkki on kevyt jolloin se on helppo kantaa suihkuun puhdistettavasti. Siinä on vaakapinnat kiipeilyn helpottamiseksi. Sopiva pinnaväli rotille on n. 1 - 2 cm. Luovutusikäiset poikaset ja pienikokoiset naaraat tosin pääsevät kahden sentin kokoisesta välistä läpi. Jos häkissä on päällystetyt pinnat (häkki on jonkin muun kuin metallin värinen), sen peseminen helpottuu huomattavasti, eikä teräsvillaa tms. rajua puhdistusmetodia tarvitse käyttää läheskään niin usein kuin päällystämättömän häkin hoidossa.

Hyvässä häkissä on isot luukut, niitä on eri puolilla häkkiä järkevästi sijoitettuna, ja niissä on kunnon kiinnitysmekanismit. Korkea (n.10 cm) pohjalaatikko on tarpeen, mikäli olet tarkka lattiasi siisteydestä. Rotat nimittäin kaivelevat ja pöllyttävät kuivikkeitaan häkistä ulos asti. Mikäli häkki on todella tilava, sen siivousväli pitenee huomattavasti. Minimimitat juuri ja juuri täyttävän vankilan saattaa joutua siivoamaan viisikin kertaa useammin kuin suuren "kartanon". Lisäksi sisustuselementit mahtuvat paremmin, ja häkki näyttää tasapainoisemmalta kun kaikkia virikkeitä ei ole ängetty samaan kohtaan. Korkeus lisää tasojen asettelumahdollisuuksia, jolloin sisustuksen voi järjestää juuri mieleiseensä muotoon.

Häkin ulkonäköönkin kannattaa kiinnittää huomiota. Koska häkki tulee todennäköisimmin näkyvälle paikalle, olisi sen hyvä olla sen verran kaunis, että se miellyttää silmää vielä seuraavallakin viikolla. Häkin tulisi olla hyväkuntoinen, esimerkiksi ruosteinen häkki suorastaan imee hajuja ja on raskas pitää siistinä. Teräviä kulmia, irrallisia pinnoja tai rautalanganpäitä ei saisi törröttää häkin kummallakaan puolella. Sisäpuolella rottaparat voivat teloa itseään viimeistelemättömään kohtaan, ja ulkopuolella vaarassa ovat ihmiset.  Suosittelisin neliskanttisen häkin hankkimista, sillä pyöreään häkkiin on hankala kiinnittää tasoja, tai asetella sisusteita.

Terraarion hankkijoiden kannattaa ottaa huomioon esimerkiksi se, onko terraarioon mahdollista laittaa kiipeilymahdollisuuksia, pohjalla tulee olla riittävä ilmanvaihto ja terraarion kansi tulee olla tarpeeksi tukeva, jottei rotta pysty jyrsimään itseään sen läpi tai nostamaan sitä. Myös terraarion ulkonäköön kannattaa kiinnittää huomiota.

Ruoka- ja juomatarvikkeet

Rotta tarvitsee päivittäin ruokaa ja tuoretta vettä. Näiden tarjoiluun kannattaa hankkia kunnolliset välineet. Ruokakuppien tärkeimmät ominaisuudet ovat kestävyys ja paikallaan pysyvyys. Kestäviä materiaaleja ovat mm. lasi ja savi. Näitä ei rottakaan saa jyrsimällä palasiksi. Jos kuppi ei ole tarpeeksi painava tai sitä ei saa kiinnitettyä seinään, rotat kippaavat sen nopeasti kyljelleen ja ruoka leviää ympäri häkkiä tahraten sekä rotat että asumuksen. Ruokakuppeja tarvitaan kaksi - kuivamuonakuppi ja tuoreruokakuppi. Käytäntö on kuitenkin osoittanut, että kuppeja kannattaa olla aina yksi kutakin varalla. Täten kun yksi kuppi on pesussa (tai hajonnut) voi toisen ottaa välittömästi käyttöön. Tämä on erityisen käytännöllistä tuoreruokakuppien kohdalla. Muista myös ostaa ruokaa ennen ensimmäisen rottasi kotiutumista !

Juoman tarjoiluun voi käyttää joko juomakuppia tai juomapulloa. Juomakupin valitsemisessa pätevät samat säännöt kuin ruokakupin valinnassa. Suosittelisin kuitenkin juomapullon hankkimista, sillä siinä juoma pysyy puhtaana, ja suhteellisen raikkaana. Juomakuppiin lentelee päivän mittaan puruja ja papanoita, joten juomakupin vettä saattaa joutua vaihtamaan kolmestikin päivässä. Juomapullojakin kannattaa hankkia kaksi - tällöin voit ottaa toisen käyttöön toisen ollessa tiskissä, tai lähtiessäsi matkalle kiinnittää sen varavedeksi siltä varalta että ensimmäinen tyhjenisi.

Siivoukseen

Rottien kodin siivoukseen tarvitset kuivikkeita, roskapusseja (kaupan paperipussit kelpaavat vallan mainiosti), mäntysuopaa tms. myrkytöntä siivousainetta, kaksi tiskiharjaa, toinen ruokakuppien pesuun ja toinen tasojen kuuraukseen, sekä pulloharjan juomapullolle. Suihku sekä imuri ovat myös korvaamaton apu siivouksessa.